Keskisuomalainen 2.7.2008

Keskisuomalainen julkaisi 2.7.2008 osana laajempaa Kiina-sarjaa artikkelin
kiinalaisesta kansanlääkinnästä, jossa osana tämä juttu karhunsapesta.
(Julkaistu sanomalehti Keskisuomalaisen luvalla)

tästä artikkeliin >>>

Hufvudstadsbladet, Måndag 28. Juli
Jessica Suni
Läs mer>>>
Bild

Äänestä sepelkarhu Aasian viiden merkittävimmän eläimen joukkoon!

Asian Geographic-lehti järjestää Asia´s Big 5 - äänestyksen, jossa valitaan
viisi merkittävintä Aasian luonnossa elävää eläintä. Kolme niistä on jo
raati valinnut ja kaksi muuta saa yleisö äänestää viiden ehdokkaan joukosta.
Viesti lähetetään alemmassa linkissä annettuun osoitteeseen.

Äänestyksestä AAF:n sivuilla >>>
Varsinainen Asian Geographic -lehden äänestys >>>

Äänestäessä pyydetään laittamaan myös henkilöllisyystodistuksen tai passin
numero yhteystietoihin, (ei sosiaaliturvatunnusta!). Ensimmäinen linkki
tuo varmasti hymyn huulille ja sepelkarhun valinta viiden merkittävimmän
eläimen joukkoon toisi varmasti AAF:n karhujenpelastustyölle lisää
painoarvoa!

Keskus toivoa täynnä - Einin artikkeli turvakeskuksesta:

Lähes yhdeksän vuotta sitten ensimmäinen sepelkarhu, Andrew, saapui pienessä häkissään syvästi ahdistuneena ja peloissaan juuri valmistuneeseen sepelkarhujen pelastuskeskukseen Sichuanin provinssiin, Kiinaan. Tällä hetkellä Animals Asia Foundationin perustama pelastuskeskus tarjoaa uuden elämän 180 pelastetulle karhulle tuhansien karhujen odottaessa vielä armahdustaan kipua ja kauhua täynnä olevilla karhutarhoilla Aasiassa.

Kansanlääkkeenä käytettävä karhunsappi on syynä satojen sepelkarhujen kidutukseen karhutarhoilla, joissa lasketaan sappea elävistä karhuista. Vaikka synteettiset tuotteet ja yrtit ovat tarjonneet vuosia sitten vaihtoehdon karhunsapelle, tarhauksen kieltävien lakien puuttuessa karhujen jokapäiväinen kidutus tarhoilla jatkuu. Vietnamissa karhutarhaus on ollut laitonta vuodesta 2002, mutta tarhaus jatkuu edelleen täysin avoimena.

Vuonna 1993 englantilainen Jill Robinson ei enää pystynyt seuraamaan vierestä karhujen kärsimystä, vaan ryhtyi pitkäjänteiseen työhön karhujen pelastamiseksi. Animals Asia Foundationin perustamisen (1998) seurauksena Chengdun Moon Bear Rescue Center aloitti toimintansa v. 2000. Tällä hetkellä 140 karhuille omistautunutta työntekijää pitää huolta jo vastaanotetuista karhuista ja tekee kaikkensa uusien pelastettujen karhujen hengissäpitämiseksi ja karhutarhauksen lopettamiseksi kokonaan. Vierailumme karhujen pelastuskeskukseen oli osa keskuksen tekemää tiedotustyötä ja tukeamme Suomen Animalian Karhuryhmän toiminnalle.

Oppaamme, Rainbow-niminen chengdulainen mies kertoo, kuinka pelastuskeskukselle tullessaan karhut ovat lähes poikkeuksetta erittäin aggressiivisia ja stressaantuneita. Olemattoman pienten häkkien aiheuttamat kasvuhäiriöt ja pakkoliikkeet, sapenlaskuun käytettävän katetrin aiheuttama
tulehtunut haava ja muut fyysiset ja psyykkiset vammat saavat osan karhuista makaamaan vain apaattisina pienen häkkinsä pohjalla. Nämä hiljaiset karhut ovat usein niitä, jotka eivät selviä paria ensimmäistä päivää pidempään ja jatkavat lepoaan pelastuskeskuksen pienellä karhujen hautausmaalla.
Max-karhu saapui pelastuskeskukselle verraten hyväkuntoisena eikä terveystarkastus antanut merkkejä tilan huononemisesta. Muutaman päivän kuluttua Max kuitenkin hiljaa menehtyi vaurioihinsa. Sepelkarhujen uskomaton kivunsietokyky ja karhutarhoilla suoritetut ammattitaidottomat toimenpiteet ja leikkaukset tekevät jokaisen karhun toipumisesta arvaamattoman. Juuri keskukseen saapuneille karhuille annetaan ensiapu ja tehdään terveystarkastus, jolloin kirurgisessa operaatiossa poistetaan katetri ja korjataan sen aiheuttamat kudos- ja sisäelinvauriot, hoidetaan karhun tassut, kynnet, korvat ja suu ja tarkistetaan kehon yleiskunto. Toimenpiteet ja tarkastus voivat kestää jopa kymmenen tuntia. Tassujen lihaan painautuneet kynnet, katetrin kiinnitykseen käytettyjen teräslankojen ja pinnien poistot sapesta ja sisäkudoksista, sekä suuret maksasyövän tai katetrin aiheuttamat kasvaimet ovat ikävän yleisiä hoidettavia. Toipuminen leikkausoperaatioista ja sopeutuminen uuteen elämään vievät karhusta riippuen kolmesta kuuteen kuukautta. Useimmilla karhuista on takanaan lähes kahdenkymmenen vuoden piina ja kidutus häkkinsä kaltereiden sisällä ilman mahdollisuutta liikkua, nuolla itseään, valittaa tai tuntea mitään muuta kuin tuskaa.

Pelastuskeskuksen käyttämä maa-alue, jossa pelastettujen karhujen aitaukset, suojat, eläinsairaala ja toimistotilat sijaitsevat, on lahjoitettu keskuksen käyttöön kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Toipumisjakson jälkeen karhut sijoitetaan noin kahdenkymmenen karhun ryhmissä keskuksen aitauksiin, joissa ne jatkavat karhunelämäänsä luonnolliseen kuolemaansa saakka. Kierrämme aitauksia seuraten hetken usean karhun askareita kiipeilytelineiden, uima-altaan tai koirille tarkoitettujen lelujen parissa. Osa karhuista kiertää pientä ympyrää aitauksen nurkassa tai heijaa päätään edestakaisin välittämättä edessään seisovasta vierailijaryhmästä. Karhutarhoilla opittu stereotyyppinen käyttäytyminen on usealle karhulle edelleen ainut tapa sietää tarhaelämän aiheuttamia traumoja ja turhautumista. Karhujen ruokinta-aika lähestyy ja saamme nähdä karhuille tarjoiltavan ravintoseoksen sekä jääkaapin, josta löytyy herkkuja sairaana oleville karhuille.
Sepelkarhujen herkkuihin kuuluvat hedelmät, kasvikset, hunaja sekä keskuksen karhuille nimenomaan valmistettu hedelmämehujää. Kesällä karhut pääsevät siirtymään bambumetsäksi nimettyyn aitaukseen, joka on täynnä kasvillisuutta muistuttaen mahdollisimman paljon karhujen luonnollista elinympäristöä. Bambujen taittuessa käydään kova kilpailu herkullisesta mehujäästä. Keskuksen tiloissa karhuilla on mahdollisuus toteuttaa lajille luonnollista käyttäytymistä, ja päiviin mahtuu myös paljon lempeää karhuniloa.
Kierroksen lomassa Rainbow kertoo meille sepelkarhun surkeasta tilasta luonnossa. Huolimatta sepelkarhujen uhanalaisuudesta Kiinan ja Vietnamin alueella ja sepelkarhujen metsästyksen laittomuudesta karhutarhaus jatkuu ja uusia karhuja saapuu jatkuvasti tarhoille. Sepelkarhun pentu viettää ensimmäiset kolme vuotta elämästään emonsa seurassa oppien samalla elintärkeät taidot selvitäkseen itsenäisesti luonnossa. Useimmat karhutarhoille tulevat karhut ovat pieniä emoiltaan riistettyjä pentuja tai salametsästettyjä aikuisia karhuja, jotka ovat oppineet vain taidon sietää suunnattomia määriä kipua ja kauhua. Karhujen luontoon vapauttamisesta on luovuttu heti keskuksen perustamisen jälkeen. Yhdenkään karhun historiaa ei tunneta tarpeeksi tarkasti, jotta vapauttaminen olisi karhun selviytymisen kannalta turvallista.

Moon Bear Rescue Center rahoittaa toimintansa täysin lahjoitusvaroin, jotka tulevat yrityksiltä, yksityisiltä lahjoittajilta sekä vapaaehtoisilta toimijoilta ympäri maailman. Työntekijät koostuvat paikallisista toimeen koulutetuista ihmisistä, eläinlääketieteen ja eläintenhoidon ammattilaisista sekä vapaaehtoisista. Rainbow kertoo olleensa ensimmäisen vierailunsa jälkeen niin vaikuttunut pelastuskeskuksen toiminnasta, että halusi tehdä kaikkensa auttaakseen näitä karhuja ja keskuksen toimintaa. Hän ilmoitti keskukselle vapaaehtoisuudestaan ja on tällä hetkellä työskennellyt keskuksessa kaksi vuotta oppaana ja toimistotyöntekijänä.
Moon Bear Rescue Center toimii tiiviissä yhteistyössä Sichuanin hallituksen sekä muiden paikallisten eläin- ja luonnonsuojelujärjestöjen kanssa. Sichuanin hallitus ei enää myönnä uusia lupia karhutarhojen perustamiseen ja on myös solminut Animals Asia Foundationin kanssa sopimuksen 500 karhun vapauttamisesta. Suuresta työpanoksesta huolimatta vielä tuhannet karhut odottavat pelastustaan idän karhutarhoilla.

Suomen Karhuryhmä levittää tietoa karhutarhauksesta sekä kerää varoja AAF:n karhujenpelastustyölle Animalian lahjoitustilin kautta:
Nordea 101130-260629, viitenumero 219082

Lisätietoa:
www.aasiankarhutarhat.com
www.animalsasia.org

Eini Pesälä

Kulttuuriministerin kolumni - Turun sanomat 26.6.2006

Aktiivista kansalaistoimintaa tarvitaan puolustamaan tarhaeläimiä Eläimiä kohdellaan julmasti monissa maissa. Tunnen erottelun luonnon itseisarvon ja ihmiskeskeisen luontoajattelun välillä. Tässä tekstissä pyrin nyt kuitenkin tietoisesti pohdiskelemaan eläinten asemaa ihmiskeskeisyyden kautta. Jos hetken pohdin ihmistä rehellisesti, me olemme kasvaneet joissakin suhteissa erilaisiksi.

Monet ihmiset elävät elämää, jossa moraali on voimassa vain niin kauan kuin se on myös heille suoraan hyödyllistä. Hädässä olevaa ihmistä ei auteta, jos auttamatta jättämisestä ei jää kiinni ja siitä ei ole odotettavissa hyötyä itselle. Toiset ovat kasvaneet siihen, että julmuus, pahantahtoisuus tai auttamatta jättäminen ovat yleisinä toimintatapoina vastenmielisiä. Inhorealistisesti voi kysyä, onko jälkimmäisessä kysymys siitä, että laskelmoivia ihmisiä ei haluta yhteisön jäseniksi ja siksi nämä oppivat pitämään julmuutta ja itsekkyyttä pahoina asioina.

Jos kuitenkin asiaa haluaa perustella laskelmoivasta näkökulmasta, on silloinkin syytä kysyä, olisiko yhteisö, joka ei hyväksy julmuutta missään muodossa, sittenkin ihmisille parempi yhteisö kuin yhteisö, joka hyväksyy julmuuden. Jos vastaus on kyllä, on syytä kysyä, miten voimme hyväksyä julmuuden eläimiä kohtaan. Onko siitä yhtään minkäänlainen matka julmuuteen "tarpeettomia" ihmisiä kohtaan? Onko siitä pitkä matka siihen, että ihmisoikeudet eivät koskisikaan "hyödyttömiä" ihmisiä. Julmuus ja julma hyödyntäminen eivät kuulu niihin asioihin, joita yhteiskuntamme olisi järkevää tai oikein hyväksyä missään olosuhteissa.

Kiinassa ja myös Vietnamissa sekä Koreassa tapahtuva karhujen kohtelu on esimerkki tarpeettomasta julmuudesta taloudellisen hyödyn vuoksi. Kiinassa tarhataan tuhansia sepelkarhuja. Karhujen sappinesteellä uskotaan olevan vaikutusta moniin vaivoihin, kuumeista sydäntauteihin ja niinpä sitä on käytetty kansanlääkinnässä useamman tuhannen vuoden ajan. Lääketieteellisesti karhun sappi on korvattavissa kasvikunnan tuotteilla ja synteettisillä aineilla, mutta tämä tieto ei aina auta, vaikka korvaavat aineet ovat halvempiakin. Kiinan karhutarhoissa sappinestettä valutetaan karhun vatsaan tehtyyn avanteeseen työnnetyn putken kautta. Avanteen sulkeutumisen estämiseksi haava täytyy avata aika ajoin, jopa useasti päivässä. Korean karhutarhoissa yleensä teurastetaan karhut asiakkaan edessä, koska sapen kerääminen elävältä karhulta on laitonta. Vietnamin tarhoilla on ollut tapana harjoittaa myös leikkauksia, joista karhut selviytyvät jokusen kerran ennen kuin kuolevat.

Kiinan tarhoissa karhut pidetään erittäin huonoissa oloissa. Tarhoissa asuminen tarkoittaa sitä, etteivät eläimet pääse edes kääntymään häkissään. Kidutustahan se on, jos pidetään vangittuna koko elämän ikäänkuin sapen tuottamiskoneena. Kärsimystä aiheuttaa se, ettei voi elää taipumustansa tai vaistojensa mukaista elämää missään määrin. Karhu vielä joitakin muita eläimiä helpommin joutuu myös turhautumisen tilaan. Mitkään sen luontaiset motiivit, syömisen ja nukkumisen lisäksi, eivät voi kanavoitua mitättömään häkkiin suljettuna. Itse kukin voi kuvitella, että suinkaan aina sappinesteen keräystä ei suoriteta leikkaussalitarkkuudella. Vaikka tehtäisiin, operaatio on silti erittäin kivulias. Ehkei ole liian brutaalisti sanottu, jos toteaisi, että kyllä siinä karhullakin sappi kiehuu, jos nyt yleensä aggressioon riittää voimia. Kiinalaistyylinen sapen keräys aiheuttaa karhuille lääketieteellisiä vaivoja kaiken muun kärsimyksen lisäksi. Sappikivet, tulehdukset, myös vatsakalvontulehdus, tartunnat, verenmyrkytys ja tyrävaivat seuraavat helposti, kun tie vatsaan on auki jatkuvasti. Monien vaivojen kohdalla ennusteet ovat huonoja, jos asianmukaista hoitoa ei ole saatavilla.

Kysymys ei ole pelkästään karhujen kohtelusta. Kysymys on myös siitä, että asiasta vaietaan. Kysymys on sellaisesta toimintatavasta, joka jokaiseen itseään tai muuta olentoa suojelevan pitäisi kavahtaa ja paljon. Asia on sellainen, että sitä on julkisessa keskustelussa lähes mahdotonta puolustaa. Puolustamisen vaikeus kertoo siitä, kuinka moraalisesti mahdoton on esittää kyseinen toimintatapa perustelluksi. Käytäntö, joka ei kestä keskustelua ja päivänvaloa, ei voi olla hyvä käytäntö. Yhteiskunta, joka mahdollistaa päivänvaloa kestämättömien käytäntöjen jatkumisen on pelottava yhteiskunta. Yksi ulottuvuus karhujen kohtelun osalta on intensiteetin puute, monet eivät kertakaikkiaan näe ongelmaa tärkeäksi. Viittaan vain tämän tekstin alkuun, suhtautumiseen julmuuteen. Aina ongelma eivät ole julmat liiketoiminnan harjoittajat, vaan hiljainen hyväksyntä.

Tällaisissa tilanteissa nähtävästi tarvitaan aktiivista kansalaistoimintaa. World Society for the Protection of Animals on ollut mukana, kun Vietnamin hallitus sitoutui karhutarhauksen lopettamiseen maassa. Kiinassa kyseinen organisaatio toimii samaa päämäärää edistääkseen ja välittömäksi avuksi myös sapenkeräysprosessien parantamiseksi. Suomessa Eläinsuojeluliitto Animalia on ottanut kysymyksen vahvasti esille. Aktiivinen kansalaistoiminta on tarpeen sen esiin nostamiseksi, että tapahtuu vailla hyväksyntää olevaa toimintaa, jonka jatkumista suojellaan hiljaisuudella. Aktiivinen kansalaistoiminta näyttää olevan se taho, joka kykenee puolustamaan vääryyttä vastaan myös sellaisia, jotka eivät itse sitä voi tehdä. Kyky taistella vääryyttä vastaan silloinkin, kun se ei kosketa mitenkään läheisesti omaa nahkaa, on kyky jota meiltä aina liiaksi puuttuu.

Ympäristön ja elollisen kunnioittaminen liittyy konkreettisesti nuorten arvomaailmaan. Monet tutkimukset osoittavat, että tulevaisuudessa näistä asioista voi olla kehittymässä uudenlainen kansalaisvelvoite. Kuluttajina ja kasvattajina olemme vaikuttamassa osaltamme globaalien kysymysten kulkuun. Nuorilla on halua tulla globaalien kysymysten ratkaisijoiksi omissa arkisissa elinympäristöissäänkin. Tätä arvopohjaa, jonka myös maaliskuun alusta voimaan tullut nuorisolaki vahvistaa, voimme korostaa kansainvälisessä vuorovaikutuksessa.

Kyse on myös politiikan uskottavuudesta. Jos emme pysty osoittamaan myös hallitusten toiminnalla, että eläinten oikeudet ja kestävän kehityksen kysymykset ovat ratkaistavissa tehokkaasti ja myönteisesti, politiikka menettää uskottavuuttaan. Nuoret näkevät tämän hyvin selvästi. Vallitsevassa yhteiskunnallisessa tilanteessa meillä näyttää ikävästi olevan varaa siihen, ettei vääryyksiä vastaan tarvitse taistella. Mutta nakertaako se sittenkin pois sen perustan, jonka päälle tällainen onnellinen tilanne on päässyt syntymään?

Tanja Saarela
Kulttuuriministeri

Toimittaja, biologi Riku Cajanderin vierailu vietnamilaisella karhutarhalla v. 2004

Itkevien karhujen maa, Vietnam

Vietnamissa tuhansia karhuja pyydetään luonnosta eliniäksi häkkeihin. Tarkoituksena on imeä niistä sappinestettä pääasiassa karhuviinan valmistamiseksi.

Hämärässä salissa istuu varhaisena sunnuntaiaamuna viitisenkymmentä ihmistä odottamassa shown alkua. Puheensorina on vaimeaa mutta innostunutta. Pian kolme miestä työntää kuljetuskärryllä sisään väkijoukon keskelle selällään makaavan karhun. Isokokoisen mustaturkkisen kontion silmät pälyilevät ympäristöä ja suusta kuuluu murinaa. Karhun suuret käpälät on sidottu ja eläin on huumattu liikkumattomiksi.

Olemme parin miljoonan asukkaan Haiphongin satamakaupungissa Pohjois-Vietnamissa. Tapahtumapaikka on yksi maan noin kahdestasadasta karhuravintolasta, joissa yhteensä tuhansista karhuista juoksutetaan elävältä sappinestettä. ”Karhusapan” uskotaan parantavan lähes kaikkia sairauksia ja lisäävän ennenkaikkea miesten potenssia.

Laverilla makaavan karhun vatsasssa on paljaaksiajeltu kohta, mistä pikkutakkinen mies pistää kookkaan piikin läpi. Kumiletkua pitkin alkaa mustaa nestettä valua puolenlitran pulloon. Noin puolentunnin kuluttua liosta on kertynyt tarpeeksi, muutama desi. Sapa sekoitetaan kirkaaseen viinaan ja veteen ja paikan omistaja, vanha herra Phe, jakaa juoman pienissä laseissa paikallaolijoille.

Maljoja kilistellään. Karhu työnnetään takaisin viereiseen pimeään huoneeseen, missä sillä on oma metallihäkki noin kolmenkymmenen muun karhun seurassa.

Karhut ovat esimerkki villieläimistä, jotka ovat useimmissa Kaakkois-Aasian maissa joutuneet tukalaan asemaan. Suomen kokoisessa Vietnamissa maan 80 miljoonainen väestö kasvaa nopeasti. Vietnaminsodan jälkeisen synnytysboomin tuloksena yhä useampi on tullut hedelmällisyysikään. Samalla hurja lähes 10 prosentin vuotuinen talouskasvu on onnistuneesti nostanut miljoonia ihmisiä keskituloisten kastiin. Heidän kulutuskysyntänsä kohdistuu aiempaa enemmän myös villieläimistä saataviin tuotteisiin ja hyödykkeisiin.

Mutta Vietnamissa erityisesti kansainvälistyminen ja globalisaatio lisäävät eläimiin kohdistuvia paineita. Kiinassa ja Etelä-Koreassa noin sadalla miljoonalla keskituloisella tai varakkaalla henkilöllä on lähes määrätön halu ostaa eläinrohtoja, joita kiinalaisen lääketieteen mukaisesti käytetään mitä erinlaisimpiin vaivoihin. Köyhemmästä Vietnamista satojatuhansia villieläimiä kuljetetaan elävinä ja kuolleina rajan yli -joko laittomasti tai hallinnon myöntämillä luvilla- Kiinan puolelle.

”Karhuviina on hyvin suosittua, ja tänne tulee ihmisiä kaukaa ja ulkomaita myöten”, kertoo Ong Phê, karhuravintolan 75- vuotias omistaja. Hän oli ensimmäisiä, joka Vietnamissa aloitti karhujen sappinesteen keräämisen 15 vuotta sitten. Karhuviinan avulla Phe on maan yleiseen varallisuustasoon nähden luonut mahtavan omaisuuden, nelikerroksienen talo on upea ja pihalla seisoo musta BMV.

”Minulla on täällä satakunta karhua ja ne voivat elää tarhassani kymmenenkin vuotta. Uusia karhuja saan Vietnamin luoteisosien metsistä ja ulkomailta, Laosista ja Indonesiasta”.

Ong Phe esittelee avoimesti yhtä karhujen säilytystilaa. Lähes pimeässä kivivarastossa on parikymmentä rautahäkkiä ja kussakin yksi aasianmustakarhu. Osa karhuista makaa häkin pohjalla, osa ynisee tai parkuu kipujaan, osa heijaa edestakaisin pakkoliikkeitä ja hakkaa kuonoaan häkkiä vasten. Sekopäisten ja huonokuntoisten karhujen jatkuva ulina on ainakin eurooppalaiselle kuulijalle piinallista. Vaikeissa oloissa ja sappinesteen keräämisen aiheuttamien tulehdusten seurauksena karhuista kuolee ainakin joka kymmenes vuosittain.

”Mikäs niillä, hyvin ne täällä viihtyvät. Mutta luonnossa karhut ovat erittäin vaarallisia ja aiheuttavat paljon haittaa ihmisille, ja on hyvä että saamme niitä tänne tarhaan. Tosin Vietnamin puolelta ei karhuja enää tule niinkuin ennen”, Ong Phe lisää, ja antaa yhden karhun nuuhkia kättään kaltereiden välistä.

Kirjallisten lähteiden mukaan valkoisen kauluksensa nojalla sepelkarhuiksi kutsuttavat eläimet syövät 90 prosenttisesti kasviksia ja ihmistä ne pyrkivät luonnossa peloltaan aina väistämää.

Aasiankarhu on kuolemassa sukupuuttoon useissa maissa Kaakkois-Aasiassa. Paitsi metsästys ja pyynti sen asemaan heikentävät laajat luonnonmetsien hakkuut. Yksin Vietnamissa on saamiemme tietojen mukaan yli sata karhuravintolaa ja niissä yhteensä 5000 - 7000 karhua. Jotta bisnes jatkuu entisellä tasolla, niin luonnosta on joka vuosi vangittava ja ulkomailta salakuljetettava (Kambotseasta, Laosista, Myanmarista) tilalle satoja uusia karhuja.

Aasian karhut kuuluvat kansainvälistä villieläinkauppaa säätelevään CITES -sopimukseen, jossa Vietnamkin on mukana. Sen mukaan karhuja ei saa kuljettaa ilman erityisen painavaa syytä ja lupa-asiakirjoja maasta toiseen. -Karhun sappinesteen tuottaminen on meillä virallisesti hallinnon kieltämää toimintaa, mutta käytännössä asioihin ei ole puututtu, selittää Hanoin eläintarhan johtaja Thuc Si Le hieman vaivautuneena. Tarhassa on mm. takavarikoituja tiikereitä ja harvinaisia fasaanilajeja, jonka linturyhmän maailmanjärjestön puheenjohtaja Le on.

-Myös tiikerin sisäelimistä ja ruhosta tehtyjä lääketuotteita himoitaan varsinkin Kiinassa, ja siksi Vienamissakin on rauhoituksesta huolimatta näitä isoja kissoja luonnossa vain ehkä 5 - 10 yksilöä jäljellä. Lisäksi sademetsien tietyt erikoiset fasaanit on täällä miltei metsästetty loppuun.

Karhutuotteita mainostetaan Vietnamissa avoimesti katujen varsilla ja värikkäissä esitteissä. Toiminta saa jatkua osin lahjonnan kautta . Karhuviina on erittäin haluttu tuote varsinkin hallinnon johtohenkilöiden ja virkamiesten keskuudessa. Niinpä karhuravintoloiden sapatuotannosta meneekin suoraan iso siivu tärkeimmille virkamiehille ja valvontaviranomaisille.

Erityisen arvostettu lahja on karhunpentu, joka on pantu kokonaisena viinaa sisältävään lasitölkkiin. Myös karhunkäpälästä valmistettu ateria on haluttu mutta hintava herkku hienoissa ravintoloissa.

Vienamissa on paljon ihmisiä ja heidän on jotenkin hankittava elantonsa, kertoo kirjanpitäjänä työskentelevä Son Nguen. -Kun karhut on loppu niin ihmiset löytävät jonkun toisen tulolähteen. Ja onko asiassa mitään sen kummempaa kuin teillä Suomessa. Luin lehdestä, että Pohjoismaissa tarhataan kettuja eikä niitä edes voi syödä!

Vietnamilaisessa kulttuurissa suhtautuminen eläimiin on kuitenkin melko erilaista kuin meillä länsimaissa, missä monien eläinten asema lemmikkinä ja luonnonsuojeluajattelu ovat vaikuttaneet asenteisiin. Esimerkiksi Son pitää koiranlihasta, jota aika harva meistä eurooppalaisista pistää suuhunsa.

-Varsinkin kuun lopussa jos syön koirapaistia niin se tuo onnea raha-asioissa. Apinan aivojen syönti taas antaa ihmiselle älykkyyttä, hän kertoo.

Virallisesti länsimainen lääketiede on vallalla Vietnamissa, mutta ihmisten mielissä luonnon rohdoilla on vahva asema. -Syödyn eläimen voima ja muut hyvät ominaisuudet siirtyvät ihmiseen. On myös kokemusta siitä, että lukuisat sairaudet ovat parantuneet eläinrohtojen avulla, Son kertoo.

Monet kaikkein tavallisimmatkin eläimet ovat rajusti vähentyneet Vietnamissa, koska niitä kerätään runsain mitoin vientiin Kiinaan ja myyntiin kaupunkien toreilla ruoaksi. Pikkulinnut, käärmeet, liskot, sammakot ja kilpikonnat ovat paikoin hävinneet maaseudulta. Ne ovat tärkeä osa ekosysteemiä myös laajoilla riisinviljelyalueilla, jolloin joudutaan entisestäänkin lisäämään runsasta maatalousmyrkkyjen käyttöä.

Muutos tilanteeseen on kuitenkin jo matkalla. Vietnamin kommunistihallinto on kieltänyt monien lintujen, sammakoiden ja matelijoiden myyynnin.

Kansainvälinen painostus, joka kanavoituu karhujärjestöjen kautta voi alkaa tehota myös karhujen rajuun kohteluun. Ensimmäiset karhut ovat Vietnamissakin päässeet jo piinastaan. Mutta tuhansia on vielä jäljellä vankiloissaan.

Myös Vietnamin vielä jäljelläolevia luonnonrikkauksia katsomaan saapuvat yhä lukuisammat turistit äänestävät ostopäätöksillään ja lompakollaan. Tämä kansainvälisen viihteen ja tiedonvälityksen ohella muuttaa Vietnamissa suhtautumista luontoon ja eläimiin väistämättä.

Riku Cajander